kirousten-poisto

Kirouksen poisto – nämä merkit kertovat kirouksesta

Kautta historian kirouksia on langetettu, kun on haluttu kostaa tai vahvistaa omaa asemaa noituuden keinoin. Tavoitteena on ollut varmistaa mahdollisimman huono onni ja epäonnisia tapahtumia toisen henkilön elämään. Suurin osa ikävistä tapahtumista kuuluu elämään, mutta mikäli tunnet olevasi kirottu, lue lisää merkeistä, jotka viittaavat kirouksen olemassaoloon. Kirouksen poisto on kuitenkin yhtä mahdollista kuin kirouksen langettaminenkin.

Kirous voidaan langettaa ihmisille ja esineille

Kirous tehdään joko niin, että lausutaan toivomus epäonnesta ääneen tai tehdään rituaali, jonka yhteydessä toivotaan jollekin henkilölle tai asialle pahaa.

Kirouksen avulla toivotaan yleensä kirottavalle henkilölle huonoa onnea, sairastumista tai jopa kuolemaa. Kiroukset yhdistetään usein mustaan magiaan.

Mustasta magiasta, joka tunnetaan myös noituutena, puhutaan silloin kun yliluonnollisia voimia valjastetaan omien itsekkäiden ja ilkeiden toiveiden käyttöön, toisen tuhoamiseksi henkisesti tai fyysisesti. Mustan magian harjoittaminen ei ole mitään uutta, sitä on harjoitettu jo läpi sukupolvien.

Kirouksista löytyy viitteitä myös useimmista uskonnoista ympäri maailmaa. Vaikka kirousten sisältö voi vaihdella, kirousten tarkoitus on aina ollut huomattavan johdonmukainen pahan onnen toivomus.

Ihmiset ja perheet eivät ole ainoita, joiden on uskottu olevan kirottuja. Kirouksia voidaan asettaa myös esineisiin, koteihin tai rakennuksiin.

Kirous voi palata kiroajan luo

Kirouksen tekeminen voi asettaa kiroajan itse vaikeuksiin, sillä yleinen uskomus noitien keskuudessa on, että kiroukset ovat epäeettisiä, ja tämän takia ne palaavat kiroajan luo samassa muodossa kuin ne on annettu. Jos kiroaa jonkun, on siis varauduttava siihen, että huono onni voi vierailla myös kiroajan luona.

Kirouksen kääntyminen kiroajaa vastaan tukee myös yleistä uskomusta elämästä. Se mitä teet muille, oli se sitten positiivista tai negatiivista, palaa sinulle moninkertaisesti. Kannattaa siis ennen kaikkea itse keskittyä tekemään hyvää.

Lue myös karman laista lisää artikkelistamme.

Elämässä on epäonnea ilman kirouksiakin

Elämässä tapahtuu paljon ei-toivottuja asioita. Kaikkiin tapahtumiin ei voi itse vaikuttaa, ainoastaan siihen, kuinka näihin epäonnisiin tapahtumiin reagoi. Positiivisten asioiden rinnalla, elämään kuuluu valitettavasti takaiskuja, sairastumisia ja epäonnistumisia.

Hyvä uutinen on se, että mitä suuremmalla todennäköisyydellä et siis ole kirottu, vaikka kohtaat huonoa onnea elämässäsi tai jos sairastut vakavasti. Huono onni on ohimenevää.

Jos silti mietit, onko kyse kirouksesta juuri sinun kohdallasi, lue seuraavaksi, mistä merkeistä voit päätellä, että kyse on kirouksesta eikä vain silkasta huonosta ajanjaksosta.

Mistä kirouksen tunnistaa? – merkkejä kirouksesta

Toiset uskovat kiroukseen, ja toiset siihen, että elämässä tapahtuu jatkuvasti yllättäviä asioita, jotka ovat joskus myös negatiivisia. Listasimme alle muutamia merkkejä ja tapahtumia, jotka saattavat viitata siihen, että kirous on olemassa.

  1. Selittämätön sairaus ja/tai vamma

Jos olet yleisesti ottaen terve ihminen, ja alat saada selittämättömiä oireita tai satunnaisia ​​vammoja, saattavat ne olla merkki kirouksesta. Sairaus on tyypillisesti reaktio johonkin epätasapainoon kehossasi tai mielessäsi, joten syy on aina hyvä tutkituttaa lääketieteen ammattilaisella.

Monesti kiroukset langetetaan vahingoittamaan ihmistä, ja sairauden tai taudin langettaminen on yksi tapa toteuttaa kiroaminen.

  1. Jatkuvat epäonniset tapahtumat

Vaikka tuntisit itsesi onnekkaaksi, ja asiat menevät monesti haluamallasi tavalla, saattaa elämässä tapahtua käänne, jonka jälkeen epäonniset tapahtumat ja tapaturmat seuraavat toisiaan. Yhtäkkiä voi ilmetä esimerkiksi:

  • jatkuvia ongelmia talousasioissa
  • terveysongelmia
  • ajoneuvojen rikkoontuminen tai muita kuljetusongelmia
  • jatkuvia ongelmia teknisissä laitteissa

Ennen kuin päättelet, että kyse on kirouksesta, kannattaa jälleen tarkastella tapahtumien syntyperää sekä päätöksiä tapahtumien takana. Oletko itse voinut vaikuttaa tapahtumien syntyyn?

Jos tapahtumille ei tunnut selitystä löytyvän, voi epäonnisten tapahtumien ketju olla kirouksesta johtuvaa.

  1. Eläinmerkit

Oletko huomannut jonkin eläimen, joka näyttäytyy toistuvasti, ja tuntuu tarkastelevan sinua tavallista enemmän?

Eläinten jatkuvaa ilmestymistä outoihin tilanteisiin, pidetään yleisenä kirouksen merkkinä. Kirouksen langettava henkilö on saattanut lähettää eläimen tarkkailemaan sinua, ja toteuttamaan huonoa onnea.

Oletko löytänyt kuolleen tai kuolevan eläimen (tai useamman) kotioveltasi? Tai onko lemmikkisi sairastunut tai kuollut yllättäen? Valitettavasti myös eläimet voivat olla kirouksen alaisia.

  1. Lasinsirut

Oletko löytänyt yhtäkkiä toistuvasti lasinsiruja ovelta tai kotipihaltasi, ja ne tuntuvat ilmestyvän sinne kuin tyhjästä?

Jo vuosisatojen ajan lasinsiruja on pidetty yleisesti kirouksen tai loitsujen merkkinä. Tietyn perinteen mukaan kirouksen tekoon liittyvillä ainesosilla täytetyt pullot heitetään kirottavan kotiovelle tai pihalle, ja lasin rikkoutuessa kirous alkaa vaikuttamaan.

Yhtenä kirouksen merkkinä pidetään myös sitä, että itse rikot lasin kolme kertaa tai useammin yhden päivän aikana.

  1. Henkioppaiden varoitukset

Jos uskot siihen, että muutkin kuin läheisesi pitävät sinusta huolta, voit uskoa, että saat tarvittaessa myös varoituksia sinua koskevasta epäonnesta tai siitä, että olet hyökkäyksen kohteena. Henkioppaiden varoituksia ja merkkejä pidetään luotettavina.

Nämä erilaiset merkit voivat ilmaantua eteesi esimerkiksi:

  • satunnaisina keskusteluina ja kohtaamisina
  • luonnossa eteesi tulevina symboleina
  • televisiossa
  • tietokoneen ruudulla jne.

Jos olet epävarma, onko viesti tarkoitettu sinulle, ja tulkitsetko sen oikein, pyydä oppaitasi vahvistamaan varoitus ja viesti. Henkioppaat voivat varoittaa sinua myös unessa.

  1. Yllättävät negatiiviset ajatukset

Oletko tyypillisesti positiivinen ja optimistinen ihminen, mutta yhtäkkiä sinulla on masentavia sekä negatiivisia ajatuksia itsestäsi ja elämästäsi?

Olet ehkä huomannut, että nämä ajatukset eivät näytä edes olevan omiasi, ja ne tuntuvat tulevan yhtäkkiä, ihan kuin ulkopuolelta.

Ajatukset eivät välttämättä olekaan omiasi. Ne voivat olla merkki kirouksesta.

  1. Rikkinäiset suhteet

Yhden tai useamman edellä mainitun kirouksen merkin lisäksi äkillisesti katkeavat ihmissuhteet voivat viitata kirouksen olemassaoloon.

Kyseessä voi olla minkälainen suhde tahansa, kuten perhe, parisuhde tai ystävyys. Kirouksilla pyritään saamaan aikaan pahaa oloa ja kärsimystä, joten yksi tapa aiheuttaa huonoa oloa kirottavalle, on repiä hänet erilleen hänen rakkaimmista ihmisistä.

  1. Esineet ja omaisuus katoavat mystisesti

Sinut on helppo kirota tai asettaa kiusaamisen kohteeksi, mikäli kiroavalla henkilöllä on henkilökohtaista omaisuuttasi hallussa. Puuttuuko sinulta jotain henkilökohtaista, kuten hiusharja, koruja tai avaimet?

Kyseiset esineet kantavat DNA:tasi, joten niitä on otollisinta käyttää tietyn ihmisen kiroamiseen. Mikäli siis huomaat, että jotain henkilökohtaista on kadonnut kotoasi, se voi olla yksinkertainen merkki kirouksesta.

  1. Huonojen enteiden ilmaantuminen

Kun taikauskoiset ihmiset näkevät pöllön tai mustarastaan, ajattelevat he heti, että se on merkki epäonnesta. Tämä ei aina pidä paikkaansa. Sen sijaan enteen näkeminen yhdessä muiden kirouksen merkkien kanssa voi sellainen merkki ollakin.

Huonoina enteinä pidetään esimerkiksi sitä, kun suljettuun ikkunaan lentävä lintu kuolee, tikka koputtaa ovellesi tai seinääsi, löydät räystäältä kuusi varista istumasta tai kuulet selittämätöntä kovaa itkua ulkoa tai se, että kotiovellesi ilmaantuu kuolleita eläimiä.

Kirouksen poisto – selvänäkijät tukenasi

Kun tunnet tarvitsevasi tukea oman tilanteesi selvittämiseen, voit kääntyä Ennustajat:fi:n kokeneiden selvänäkijöiden puoleen.

Kirouksen poisto auttaa uuteen alkuun, sillä asiantunteva selvänäkijä osaa myös monesti kertoa missä ja mistä syystä kirous on langetettu. Näiden tapahtumien tiedostaminen tukee vaikean ajanjakson jättämistä taakse, ja pääset jatkamaan elämää positiivisemmin odotuksin.

www.learnreligions.com

www.history.com

www.otherworldlyoracle.com

Jaa artikkeli:

Pikatulkinta tekstiviestillä

Haluatko saada vastauksen sinua askarruttavaan asiaan mahdollisimman pian? Ennustajat vastaavat kysymyksiin linjalla ollessaan tai heti kun näkevät vastauksen asiaasi. Myös vastauksen saat tekstiviestllä.

Henkilökohtainen tulkinta

Onko sinulla jokin ratkaisematon ongelma, mennyt taakkana, tuleva hämärässä tai kenties sydän syrjällään? Selvänäkijämme laatima henkilökohtainen tulkinta eli laaja tulkinta antaa sinulle vastauksia mihin tahansa elämäsi kysymykseen.

Kiinnostaako sinua tietää lisää?