RAUNI Pois paikalta Haastaako elämä sinua ? Ota vastaan apuni, irtautuaksesi elämääsi vaikeuttavista asioista.
Kun tarvitset tukea,älä emmi ottaa minuun yhteyttä. Autan sinua ohjaten valoa kohti!
Laina Pois paikalta Näkijän lahjallani avaan sinulle tulevaisuuden verhot. Ota rohkeasti yhteyttä niin kerron miten tästä eteenpäin.
Anna Pois paikalta Olen vanha sielu, jolla on laajalti kokemusta erilaisista elämäntilanteista. Siksi koen vahvaa tarvetta auttaa ongelmien kanssa painiskelevia kanssakulkijoitani. Olen tukenasi vaikeuksien hetkellä!
Timo Pois paikalta Hei. Olen intuitiivinen korttien- ja unien tulkitsija, kaukoparantaja sekä viestien tuoja.
Lapsuudesta asti minulla on ollut kiinnostus kaikkiin henkisiin asioihin mistä löytyy myös
paljon omakohtaisia kokemuksia. Nämä kokemukset ovat kasvattaneet ja auttaneet minua
ymmärtämään, että olemme täällä tukemassa ja auttamassa toisiamme. Näiden kokemuksien myötä olen lisäksi alkanut entistä enemmän ohjaamaan sekä kouluttamaan ihmisiä heidän omalla henkisellä polulla.
Minulla tämä auttaminen on elämässäni toteutunut tulkintojen, ohjaamisen ja kaukoparantamisen myötä. Olen myös opiskellut vaihtoehtoisia hoitomuotoja joita myös teen.
Ota rohkeasti yhteyttä, niin katsotaan kuinka voin auttaa ja ohjata juuri sinua! Sydämelläni, Timo
Auni Pois paikalta Olen Näkijä Karjalasta, teen tulkintoja vuosien kokemuksella ja iän tuomalla viisaudella. Oli huolesi rakkaus, työ tai terveys, löydämme yhdessä siihen vastauksen. Minulta voit tilata myös laajan tulkinnan, henkimaailma auttaa huolissasi.
Carita Pois paikalta Autan sinua luottamuksella ihmissuhteisiin ja seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa. Ota rohkeasti yhteyttä ja kerro hieman taustaa, niin osaan auttaa paremmin. Sydämellä, Carita
Amma Pois paikalta Olen saanut kyvyn nähdä tulevaan unien ja näkyjen kautta. Tahdon auttaa sinua elämäsi eri osa-alueilla ongelmien ratkaisussa.
Joohan ★★★★★ Pois paikalta Hei. Elämässä on päivittäin monia mahdollisuuksia joista ottaa kiinni. Kun olet epävarma, ja et tiedä mitä tehdä, kannattaa silloin ottaa minuun yhteyttä. Tutkin asiaasi laajalla oppimisen kautta saaduilla kyvyillä, ja kerron sinulle vastauksen niin tarkasti kuin vastaus minulle annetaan. Suurella sydämellä, Joohan.
Taika Pois paikalta Olen sydämellinen ja intuitiivinen tarot- ja oraakkelikorttiennustaja, ja minulla on pitkä kokemus auttamistyöstä. Olen aistinut lapsuudesta asti ympärillä olevien ihmisten energiat ja syvimmät olemukset. Käytän tulkinnoissani mukana tarot- ja oraakkelikorttien lisäksi intuitiotani. Kanssani voit keskustella elämäntilanteesta avoimesti, ja kohtaan sinut sydämellä, olipa tilanteesi millainen tahansa. Yhdessä löydämme neuvoja tilanteeseen, kun olet yhteydessä minuun, sydämellä Taika. ps. voit tilata minulta myös laajemman, henkilökohtaisen tulkinnan sähköpostiisi.
Lotta Pois paikalta Älä jää yksin, jos valo tuntuu kadonneen elämästäsi. Ota rohkeasti yhteyttä,niin luodaan yhdessä tulevaisuudenvalo!
Eevi Pois paikalta Pitkän linjan tunteiden kautta elämää peilaava terapeuttinen auttaja. Tunnetasot ohjaavat ja säätelevät pitkälti tekojasi, käytöstäsi, olemustasi. Käsittelen kanssasi tunnetasojasi luottamuksella. Yhdessä avaamme sinusta sinua hallitsevia tiloja, jotka estävät sinua olemasta tunnetasolla vapaa.
Tilda Pois paikalta Olen sukuni vanhin tietäjänainen.Ikäni olen kokenut olleeni vahvassa yhteydessä henkiin ja elämämme valoon eli Kristukseen.Saat kauttani mahdollisuuden päästä tuon saman valon valaisemalle polulle,jos suot minulle mahdollisuuden auttaa sinua.