Yksisarvisen viesti

Yksisarvisen viesti tuo viisautta ja neuvoja, mutta näiden lisäksi myös iloa ja onnellisuutta. Yksisarvisiin voi kuka tahansa saada yhteyden, mutta se vaatii syvää intuitiota.

Jokaisella meillä on kuitenkin oma yksisarvinen, joka välittää meistä. Jos tarvitset apua sen löytämiseen, meidän tulkitsijat ja ennustajat ovat apuna. Osa heistä on erikoistunut ottamaan vastaan yksisarvisen viestejä.

Valitse alta tulkitsija ja ole häneen yhteydessä. Osalle voit myös soittaa valitsemalla henkilön sivulta, johon pääset klikkaamalla tälle sivulle.

Yksisarvisen viesti

Valitse yksisarvisen viestin tulkitsija

Ilari Pois paikalta
Ilari
Elämä ei aina kohtele meitä silkkihansikkain. Vaikeudetkin kuuluvat elämään, sillä ne ovat opasteita matkasi varrella,jotka ohjaavat sinua valoisampaan suuntaan.Tarjoan apuani!
Helmi ★★★★★ Pois paikalta
Helmi
Olen selvänäköinen ja selvätuntoinen henkinen auttaja. Käytän työssäni tukena myös tarottien ikiaikaista viisautta. Minulla on myös meedion kyvyt avautumassa. Kanssani on helppo keskustella ihan kaikesta.
Mauno ★★★★★ Pois paikalta
Mauno
Olen v. 1995 alkaen toiminut selvänäkijänä ja kauko energiahoitajana. Tulkinnoissani voin apuna käyttää heiluria, tarot- tai enkelikortteja!
Tii Pois paikalta
Tii
Vapautuksen polun löytäneenä kykenen ohjaamaan myös sinut sinne.Siunaan sinut tähtipölyllä ja alkulähteen kristallienergialla,niin mikään ei ole enää entisensä:)Kai tahdot kokea tämän ison muutoksen elämässäsi? Rakasta itseäsi,olet kaiken rakkauden arvoinen!
Ulpu Pois paikalta
Ulpu
Näen asioita kuvina ja saan ohjausta myös sanoina. Olen auttanut monia jo vuosikymmenten ajan ja nyt saatte tekin mahdollisuuden tutustua minuun.Ohjaan asiakkaitani empaattisella asenteella löytämään oikean suunnan,jotta se tärkeä elämän kiinnekohtakin löytyisi. Kysyvä ei tieltä eksy! Vastaan viesteihinne ja teen myös laajoja tulkintoja,joissa asiaa tulee runsain mitoin.
Amelia ★★★★★ Pois paikalta
Amelia
Korteista ennustaminen pitkällisellä kokemuksella. Henkilökohtaisesti juuri Sinulle. Uskallatko katsoa, mitä kortit sinulle kertovat?
Ellen Pois paikalta
Ellen
Aistin herkästi muiden energioita ja siksi olen oikea valinta auttamaan sinuakin.Pääsen helposti käsiksi elämääsi.Anna minun auttaa sinua omassa kasvussasi!
Maj ★★★★★ Pois paikalta
Maj
Jo vuosikymmenien ajan olen käyttänyt osana työtäni isoäidiltä saamaani lahjaa. Kehosi on kokonaisvaltainen ihana yksilö. Kokeneena ennustajana näen kauniin elämäsi kaaren. Eteeni aukeaa myös kaikki elämäsi haaksirikot. Katson näkyjeni, kautta elämäsi tilanteen. Kysymällä enkeleiltä saat kaipaamasi vastauksen. Olet kokonaisuus, jota on vaan maailmassa yksi kappale. Älä kohtele itseäsi kaltoin. Olen läsnä ja kuuntelen. Odotan yhteydenottoasi ?
Yona Pois paikalta
Yona
Luovana ja laaja-alaisesti elämää kokeneena ja henkisyydessä vahvasti elävänä kykenen auttamaan sinuakin monissa asioissa. Henget ovat kuin sisaruksiani,olemme hyvissä väleissä ja siksi saan parhaan mahdollisen tiedon suoraan universumista.Haluathan tietää,mitä näen sinulle?
Revontuli Pois paikalta
Revontuli
Olen pohjoisen tietäjäsuvun taimi, jonka kutsumus on ihmisten auttaminen eteenpäin elämän mutkaisilla poluilla. Viestittele, jos sinulla on ongelma mihin kaipaat ratkaisua.
Raili ★★★★★ Pois paikalta
Raili
Kokenut intuitiivinen näkijä, ensimmäiset näyt näin jo lapsena ja siitä saakka olen auttanut ihmisiä erilaisten haasteiden ja ongelma-tilanteiden yli. Olen valmiina auttamaan juuri Sinua. Ota rohkeasti yhteyttä! Suurella sydämellä, Raili
Amma Pois paikalta
Amma
Olen saanut kyvyn nähdä tulevaan unien ja näkyjen kautta. Tahdon auttaa sinua elämäsi eri osa-alueilla ongelmien ratkaisussa.

Yksisarviset johdattajina

Lue blogistamme lisää yksisarvisista.

Ihmisten tietoisuus ja ymmärtäminen laajenee jatkuvasti. Kiireinen maailma on täynnä viestejä, jotka saattavat sekoittua toisiinsa. Meidän ihmisten täytyy kuunnella enemmän sisintämme ja henkisiä viestejä, joita otamme vastaan melun keskellä.

Kun kuuntelemme tarkkaan ja harjoittelemme, saamme ja ymmärrämme yhä enemmän henkisiä viestejä ja sielujen energiaa. Yksisarviset ovat yksi näistä valon ja ilon tuojista, joihin uskomalla voi saavuttaa uuden alueen itsensä tuntemisessa ja omien tunteiden käsittelyssä.

Enkeliviesti

Näitkö matkallasi höyhenen? Mitä enkelit haluavat sinulle viestittää?

Enkelit tukevat, ohjaavat, opastavat ja parantavat kun elämässämme on hetkiä, jolloin tunnemme tarvitsevamme tukea. Enkeleiltä saa myös voimaa ihan tavalliseen arkeen.

Siirry Enkeliviesti-sivulle ja löydä oma enkeliviestitulkistijasi.

Haluatko edullisimman vaihtoehdon puheluihin ja viesteihin?

Credio on maksupalvelu, jossa maksat palveluistamme vähemmän. Maksaa voit joko etukäteen eli prepaid-asiakkaana tai laskulla. Palvelun käytön yhteydessä sinulle kerrotaan palvelun hinta ja voit aina valita haluatko maksaa palvelun käytön Credio laskutuspalvelulla. Rekisteröidy käyttäjäksi ja voit käyttää edullisempia numeroita helposti ja vaivattomasti. Ei kuukausimaksuja, maksat vaan käytetystä ajasta.