Lydia Pois paikalta Korkeammilla voimilla on selkeästi sinulle kerrottavaa, anna minun tulkita se puolestasi. Olen selvänäkijöiden suvusta, minulla on kyky nähdä pintaa syvemmälle ja vastata kysymyksiin joihin et edes tiennyt tarvitsevasi vastausta. Kerron sinulle sen mitä sinun tarvitsee kuulla juuri nyt. Käytän tulkinnoissani monenlaisia menetelmiä, vahvimmat työkaluni ovat kortit sekä heiluri. Rakkaudella, Lydia
Leea Pois paikalta 
Horoskoopit kertovat minulle sinusta ja sinun elämästä. Tähdet ja taivaankappaleet auttavat ennustamaan ja tulkitsemaan erilaisia teemoja. Kysy minulta, mitä haluat tietää tai missä kaipaat opastusta. Autan sinua suhtautumaan elämään ilolla ja kehittämään itseäsi. Autan myös vaikeuksien edessä ja epävarmuuden hetkellä. Olen taitava parisuhde-analyysien laatija. Olen tehnyt niitä koko aikuisikäni. Kokemus yhdistettynä loogiseen ajatteluun, psykologiseen mieleen ja voimakkaaseen intuitioon saa minut analysoimaan tilanteenne tehokkaasti. Työkalu on mitä upein väline parisuhteen kehittämiselle ja voin luvata, että ymmärrän teitä molempia ja antamani opastus vie suhteenne uudelle tasolle ymmärryksen, rauhan ja selkeyden tiloissa. Oletko kiinnostunut biorytmeistä? Ne määrittävät syntymästä lähtien ihmisen emotionaalisen, fyysisen ja älyllisen rytmin. Pyydä minulta lisätietoja, jos haluat kuulla lisää, minulla on ilo valaista aihetta kiinnostuneille ja myös tarkastella sinun biorytmejäsi. Biorytmien perusteella pystymme tulkitsemaan sopivia aikoja esimerkiksi tietyn tyyppisille tehtäville töissä, parisuhteeseen liittyviä asioita ja biorytmin suunnan vaihdos kertoo kriittisestä päivästä, jolloin kannattaa välttää esimerkiksi isoja päätöksiä ja suurempia riitoja. Tämä on mielenkiintoista ja moninaista pseudotiedettä, mutta hyvinkin avartavaa sen suhteen mihin missäkin rytmien vaiheessa kannattaa panostaa ja milloin ottaa rauhassa ja rennosti.
Anna minun perehtyä sinun elämääsi taidoillani, joihin olen panostanut opiskelemalla astrologiaa sekä biorytmeistä vuosikymmeniä. Minulta saat ammattitaitoista apua sekä vastauksia.
Benja Pois paikalta Horoskooppien avulla ihmiset ovat päässeet kurkistamaan tulevaisuuteensa jo hyvin pitkän ajan. Edes pieni käsitys tulevassa auttaa ihmistä elämän mutkissa ja suorissa. Olen tehnyt horoskooppeja jo vuodesta 1990. Saanko tehdä sinullekin horoskoopin?
Mandi Pois paikalta Hei, olen Mandi. Sain syntymälahjaksi kyvyn puhua enkeleiden kanssa ja välittää heidän sanomaa ja energiaa. Tuen sinua matkallasi henkien maailmaan, käsi kädessä polkua kulkien. Autan löytämään vastauksia ja ratkaisuja pieniin ja isompiinkin kysymyksiisi. Unientulkinta ja enneunet ovat vahvuuteni, olen voimakas ja herkkä uniennäkijä itsekin. Unista olen saanut paljon eväitä elämääni -ja autan sinua tulkitsemaan omia univiestejäsi. Luen myös aurasi ja tulkitsen sen tarkoituksen sinulle halutessasi. Luottamuksella ja sydämellä, Mandi
Aliide Pois paikalta Moi, olen kokenenut ja tunnettu ennustaja, selvinnäkijä. Olen erikoistunut rakkaus- ja suhteasioihin. Annan Sulle hyviä neuvoja! Teen myös horoskoopit.
Selma ★★★☆☆ Pois paikalta Pitkän linjan selvänäkijä, jo vuosien kokemuksella katson tulevaasi. Apuvälineinä kortit, näyt, sekä enkelten viestit. Olen tutkinut myös astrologiaa ja voin laatia sinulle horoskoopin mille tahansa aikajaksolle. Rakkaudesta puhumattakaan.
Lilian Pois paikalta Teen viikko- ja kuukausihoroskooppeja monen vuoden kokemuksella. Lisäksi olen henkisessä yhteydessä eritoten kissoihin, joten jos sinulla on lemmikkihuolia, voit viestittää minulle niin katsotaan asiaan ratkaisua.