Onko edessäsi jonkinlainen valintatilanne? Mietityttääkö rakkausasiat? Olen Marie, lämminsydäminen ja empaattinen tulkitsija. Katson sinulle mieltäsi askarruttaviin asioihin oikein mielelläni. Vahvan intuitioni lisäksi käytän apuna tarot-kortteja, erilaisia oraakkelikortteja ja heiluria. Olen tehnyt tulkintoja reilut 15-vuotta. Ota yhteyttä, niin katson millaista viestiä sinulle nousee.
Hei sinä joka juuri nyt olet epävarma seuraavasta siirrostasi. Ennen kuin teet ratkaisua ota yhteys minuun empaattiseen ja myötäelävään Lumiaan. Autan sinua isoisoisoäidiltäni saamien lahjojen avulla. Mukana on aina henkimaailman vahva oppi ja omaa kertomusta antavat sukupolvesta toiselle auttaneet kivet. Mikään tapahtuma ei ole sattumaa, vaan jokainen tapahtuma on elämässäsi tarkoituksellinen. Pysähdy siis hetkeksi ja juttele ennen päätöstäsi minun kanssani.
Sinua auttaen, Lumia <3
Hei. Olen selvännäkijä ja kaukoparantaja. Olen saanut myös enkeliviestien tuojan lahjan. Jo viidennen sukupolven näkijänä, on suurin kutsumukseni auttaa Sinua. Tule rikkinäisenä, ehjänä, turtana tai toiveikkaana, haluan auttaa minulle suodulla lahjalla <3
Miltä tulevaisuus näyttää, mitä tapahtuu rakkaudessa? Katson tulevaasi, intuitiolla ja halutessasi korteilla. Kaiken suurella sydämellä ja luottamuksella.
Olen rehellinen, suorapuheinen selvänäkijä yli 40 vuoden kokemuksella ja asiakkailtani kiitosta saaneena autan mielelläni myös Sinua. Rakkaudella, Kaira.
Kun tarvitset apua ja vastauksia rakkausasioihin, parisuhteen kiemuroissa, perhe-elämään, terveyteen liittyvissä asioissa, päihde- tai alkoholiongelmaan, työ asioissa ja kaikissa elämän kriisi tilanteissa, olen täällä Sinua varten. Toimintatapani on empaattinen, mutta rehellinen. Ota rohkeasti yhteyttä niin katsotaan kuinka pääset ongelmien yli ja miltä tulevaisuutesi näyttää.
Tuoko elämä tullessaan rikkautta, rakkautta vai jotain ihan muuta? Mitä tähdet kertovat sinusta, vahvuuksistasi ja heikommista kohdista? Elämäsi rakkaudesta, parisuhteesta. Astrologina kerron sinulle näistä. Kirjoita, minulle on ilo katsoa kanssasi tähtikarttaasi.
Henkilökohtainen auttaja-selvänäkijäsi Elisa tässä hei. Kun kaipaat selkeyttä, rakkautta, iloa ja valoa elämän polullesi, autan sinua! Odotan yhteydenottoasi lämmöllä.
Oletko ollut liian pitkään yksin vai eikö rakkautesi kohde huomaa kiinnostustasi? Katson Tarot korteista miltä tuleva näyttää. Voin auttaa Sinua monipuolisesti muissakin ongelmatilanteissasi.
Olen vahvasti aistiva kolmannen polven tarot tulkitsija/enkeliviestien välittäjä. Elät aina enkelten ympäröimänä. Huomaatko enkelit ympärilläsi? Tunnetko herkät enkelten ilmoitukset esim varjoina, taphtumina tai henkäyksinä? Katson kanssasi sinulle tulleet henkimaailman viestit. Kerron mitä sinulle johdatuksen kautta sanotaan. Kerro minulle tuntemuksesi avoimesti, sydämesi avaten. Löydämme varmasti apua tilanteeseesi! T. Ilkka
Olen aito Lapin näkijä ja tarkkanäköisyydelläni pystyn auttamaan sinua niin menneiden selvittelyssä, kuin myös tulevissa asioissa. Luottamuksella ja suurella sydämellä.
Kun epätietoisuus vaivaa missä tahansa elämänasiassa, voit kääntyä puoleeni luottamuksellisesti. Horoskooppisi sekä taivaankappaleet kertovat minulle sinun luonteesta, vahvuuksista, kehityskohdista sekä tietenkin nyky-hetkestä ja tulevasta. Anna minun tulkita sinulle vastaukset haluamiisi asioihin.
Olen Helena K. Olen selvätuntoinen henkinen ohjaaja. Saan itse ohjausta auttamistilanteessa sanoina, vertauskuvina ja mielikuvina jotka kuulen ja näen.. Kerron sinulle aina rehellisesti mitä minua pyydetään sinulle välittämään. Viestit ovat aina tarkoitettu lohduttamaan ja auttamaan sinua löytämään ratkaisuja elämäsi haasteisiin. Työskentelen enkeleiden ja Valon auttajien kanssa. Yhteyden muodostuminen välillemme edellyttää rehellisyyttä meiltä molemmilta. Selvännäköisyys- ja selvätuntoisuus ja yhä enemmän selväkuuloisuus ovat voimakkaimmat työtapani, olen ALH-enkelihoitaja, sekä Reikihoitaja ja shamanisti. Voin välittää sinulle energia-ja reikihoitoa ja aina puheluissa hoito virtaa myös. Shamaanina teen henkimatkoja ja haen oppia entisistä elämistäni. Voin auttaa sinua myös tulkitsemaan uniasi. Olen koulutukseltani myös terapeutti ja autan ihmisiä sekä parisuhdeasioissa, että erilaisten tunteiden käsittelyssä. Viestittele minulle, minä kuulen ja näen sinut ja haluan auttaa. Toimin aina sinua kohtaan kunnioittavasti ja sinun parhaaksesi.
Mietityttääkö joku työssäsi tai opiskeluissasi? Harkitsetko uran vaihtoa vai haluatko kenties lähteä uudelleen opiskelemaan? Kertomalla hieman itsestäsi (syntymäpäivä, vuosi ja kellonaika) katsotaan yhdessä astrologista karttaasi.
Olen kokenut Selvänäkijä ja haluan kertoa Sinulle tulevaisuuden näkymät ja suuntaviivat päätöksentekoon. Haluat varmasti tietää mikä, tai kuka on elämäsi kohtalo? Olen apunasi myös vaikeissa kysymyksissä. Ole yhteydessä!
Paranormaaleihin ilmiöihin erikoistunut meedio. Olen vahvassa yhteydessä henkiolentoihin. Haluatko lähettää viestin tai kuulla mitä sinulle halutaan kertoa?
Olen Lappilainen vanhanpolven tietäjä ja kaukoparantaja. Teen myös unitulkintoja, annan energiahoitoa, sekä kaukoparannusta, Käytössäni on myös kortit sekä heiluri. Katson tulevaisuuteen ja näen asioita jotka tapahtuvat sinulle.
Olen maanläheinen ennustaja ja selvänäkijä ja -kuulija. Ennustan korteista ja teen unitulkintaa. Minulla on vahva suhde juuriini ja esi-isiin. Usein saan mieleeni kuvia ja viestejä syvältä tiedon juurista ja pieniä pilkahduksia esi-isien viisaudesta. Minulta voit kysyä rohkeasti mitä tahansa. Autan Sinua.
Hei Ystäväni. Olen Edith, näkemisen lahja on siirtynyt minulle verenperintönä Karjalan esiäideiltäni. Suvussani on väkevä ennaltanäkeminen ja menneiden elämien tulkitseminen useamman sukupolven takana. Haluan auttaa sinua ymmärtämään elämäsi käänteitä ja etsiä kanssasi oikeat väylät Sinun kulkea. Olen myös empaattinen kuuntelija ja käsieni kautta pystyn lähettämään Sinulle vahvistavaa voimaa. Kuuntelen ja autan sinua luottamuksella, parhaan taitoni mukaan. Olen täällä Sinua varten, sydämellä, Edith
Hei! Olen kokenut, luotettava, hyvää puhdistavaa ja hoitavaa energiaa välittävä selvännäkijä!
Palvelen Sinua ja autan elämääsi selkeään ja parempaan sunntaan, kysy minulta tukea ja apua, niin pääset elämässäsi eteenpäin keveämmin!
Sinulle, lämmöllä, terveisin Irmeli
Haluatko saada vastauksen sinua askarruttavaan asiaan mahdollisimman pian? Ennustajat vastaavat kysymyksiin linjalla ollessaan tai heti kun näkevät vastauksen asiaasi. Voit kysyä mistä tahansa asiasta täysin luottamuksellisesti. Huomioithan, että viestin maksimipituus on 160 merkkiä. Pikatulkinnat ovat paras vaihtoehto, kun etsit vastausta selkeään yksittäiseen kysymykseen.
Voit myös suodattaa heidän ominaisuuksiaan ja valita sen jälkeen juuri sinulle parhaiten sopivan näkijän.
Jos vaan uskallat ottaa vastaan tiedon tulevasta niin laitappa viesti Annelille, ihan pelottavasti tietää asiat!
HAKUKRITEERIT (poistetaan näkyviltä tuotantoon) Peruskriteerit: active 1, aliaksen pitää kuulua kategoriaan joka on määritelty domainille 4 (ennustajat) Lisäkriteerit: category_id = 44 (ennustajat kategoria, tätä muutetaan filtterillä myöh.), pitää olla kuva Järjestys: satunnaisesti online-tilassa olevat ensimmäiseksi