Hei Ystäväni,

Ensiksi haluan toivottaa sinulle aivan ihanaa viikonlopun alkua. Toivottavasti sinulla oli mukava viikko. Itse säikähdin ukkoskuuron aiheuttavan tuhoja puutarhassani, mutta onneksi selvisin vain säikähdyksellä. Naapurin kissa tosin lähti kiireen vilkkaan piiloon ukkosta.

Ehkä muistat minut muutamien vuosien takaa. Olen tämän ajan keskittynyt muuhun ja nyt haluan palata keskuuteenne. Maalasin muutaman uuden taulun, vaikka en ehkä ole kovin hyvä, nautin siitä niin paljon. Leivoin sitruunakakun. Matkustin ja seikkailin. Tunnen vahvasti, että minulla on jotain annettavaa tämän kiireisen elämän keskellä. Varsinkin tämä vuosi on ollut hyvin erikoinen. Toivottavasti voit hyvin.

Ajattelin kirjoittaa teille useimmin omia ajatuksia, vinkkejä, hassutuksia ja vaikka mitä mieleen tulee. Toivottavasti pystyn herättämään ajatuksia sekä tuomaan iloa ja piristystä päiviisi.